Verkkoyhteys katkeaa ja selaimen ruudulle ilmestyy piirretty dinosaurus. Odotteluun turhautuneena hyppyytän sitä kaktusten yli. Valojen sammuminen paljastaa seuraavaksi sähkökatkoksen, eikä puhelinverkkokaan toimi.
Mitä teen, jos eloani monella tapaa ankeuttava häiriötilanne venyy tuntien tai jopa päivien mittaiseksi? Mistä saan tietoa tapahtumista? Kenen puoleen käännyn, kun tarvitsen apua tai haluan tarjota sitä muille?
Kotivara ja varautuminen ovat olleet ilahduttavasti esillä. Ihmisiä on muistutettu kolmen vuorokauden selviämisen edellytyksistä: kaappien täyttämisestä hyvin säilyvillä elintarvikkeilla ja pullotetulla vedellä, radiosta ja paristojemmoista.
Tavaravarastoja on helppo ymmärtää ja täyttää. Mutta miten on viestinnän kotivaran laita?
Kirjoitan tätä kylässä, jossa lähin kauppa on kymmenien kilometrien päässä ja tilauskyyti kulkee noin kerran viikossa. Pidemmän sähkökatkon sattuessa selviäisin täällä useamman päivän kuivamuonalla ja leivinuunin lämmöllä.
Luultavasti kyläläisten lämpö kantaisi talon asukkaan ohella vierailijaakin vielä paljon pidemmälle. Kun luottamusta on rakennettu nuotioillan, maailman parhaan maidon ja leivinjauhepurkin äärellä, on helpompaa kysellä esimerkiksi aggregaattia lainaksi pelastamaan pakastimen marja-aarteet.
Täällä ihmiset tuntevat toisensa ja huolehtivat pienestä yhteisöstään. Voiko arvokkaampaa varautumista ollakaan?
Paikalliset yhdistykset ja yhteisöt ovat oleellinen osa viestinnän kotivaraa, sillä niiden toiminnassa ihmiset tutustuvat toisiinsa tavallisessa arjessa. Turvaverkkoja tarvitaan yhtä lailla pitkän kylätien varrella kuin keskisuomalaisessa kerrostalossakin.
Sama havainto on tullut vastaan myös työssäni: viesti löytää varmemmin perille häiriötilanteessa, kun nimet, kasvot ja vastuut ovat tulleet tutuiksi tapaamisissa ja Team-keskusteluissa.
Kun käynnistimme kolme vuotta sitten Keski-Suomen turvallisuus- ja valmiustoimikunnan (KSTURVA) viestintäryhmän, huomasimme, että myös viranomaisten viestinnän kotivarassa oli paljon täytettävää. Tyhjää tilaa löytyi niin roolitusten, viestintävastuiden kuin ohjeistustenkin hyllyiltä.
Aloimme laatia viranomaisten yhteisiä toimintakortteja Keski-Suomessa mahdollisia häiriötilanteita varten. Korttien tekeminen tutustutti meidät toisiimme ja toimintatapoihimme. Samalla löysimme paljon asioita, joita voimme tehdä ja harjoitella ennakkoon.
Tämän syksyn suurissa valmius- ja paikallispuolustusharjoituksissa viestintä ja yhteistyö ovatkin nousseet keskiöön. On tärkeää päästä testaamaan, toimivatko sovitut vastuut ja yhteydet myös paineen alla.
Asuinyhteisön oma viestinnän toimintakortti olisi oiva apu tilanteisiin, jolloin tavallinen arki ei enää toimi. Tärkeimmät kohdat voisi tiivistää yhdelle paperille: mistä oikea tieto tarkistetaan, miten se välitetään eteenpäin, kuka käy tarvittaessa naapurin luona ja missä tavataan, jos verkkoyhteydet katkeavat ja puhelimet pysyvät hiljaisina.
Esimerkkejä erilaisissa häiriötilanteissa toimimiseen voi hakea Keski-Suomen yhteisille verkkosivuille kootusta varautumisinfosta (keskisuomi.fi/varautuminen).
Kaappeihin varatut säilykkeet kestävät pitkään, mutta viestinnän kotivara tarvitsee säännöllistä huoltoa. Vastuut voivat unohtua ja yhteystiedot vanheta. Luottamuskin rapistuu ilman kohtaamisia. Viestinnän toimintakortin päivittäminen tarjoaa hyvän syyn tavata ja täyttää useampaa kotivarahyllyä samaan aikaan.
Tuttujen kesken apua on helpompi pyytää ja ottaa vastaan. Siksi viestinnän kotivaraa kannattaa huoltaa silloin, kun valot vielä palavat, puhelimet toimivat ja naapurin ovelle voi astella ihan vain kysymään kuulumisia.
Jenni Isopahkala, viestintäpäällikkö, Keski-Suomen turvallisuus- ja valmiustoimikunnan (KSTURVA) viestintäryhmän puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehdessä 3/2026 (s. 14).